Nyt lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää tätä blogia säännöllisemmin. Otetaan tämä perjantai tällaiseksi yleispäivitysten julkaisupäiväksi. Toki välipäivityksiä tulee silloin kun niille on aihetta. Olkoot nämä perjantait sellaisia yhteenvetoja ja yleisen höpöttelyn päiviä. Kirjoitellaan vaikka kirjoitettavaa ei olisikaan, ihan vaan rutiinin vuoksi ja jotta pääsisi taas kirjoittamiseen kiinni. Tuntuu välillä että ei sana oikein ole enää hallussa vaan kirjoittamista pitää oikein miettiä. Ei sillä että tämän blogin kirjoituksissa aina mitään sanomaa olisi ollut tai että kirjoitusten taso olisi mitenkään korkea. Tuntui vaan joskus tämäkin paljon helpommalta.
Syksyhän on, noin kalenterista katsottuna, jo melko pitkällä. Syyskuu taittuu lokakuuksi ja päivät lyhenevät vauhdilla. Lämpötilojen perusteella sen sijaan mennään samoissa lukemissa kuin kesäkuussa. Vielä olisi siis ihan ajokelejäkin kun vain pyörä olisi ajokunnossa. Noh, viikon päähän on jo luvattu sitten niitä vuodenajan mukaisia kelejä päivälämpötilojen pudotessa selvästi alle kymmenen asteen. Tokihan nuo lämpötilat eivät vielä ajamista estä, vaativat vain hieman parempaa varustautumista. Edelleenkään ei puutu kuin se että pyörä olisi ajokunnossa.
Siltä varalta että ajokelit sattuisivat vielä jatkumaan pitkällekin syksyyn ja jopa alkutalveen, tulin tilanneeksi uudet ajosaappaat näin syksyä vasten. Toki nyt syksyllä ajovarusteissa on hyviä alennuksia kun vähittäiskauppiaat pienentävät varastojaan ja varautuvat uusien mallistojen saapumiseen. Melkein teki mieli tilata myös uusi kypärä, olisi ollut HJC RPHA11 melko kovissa alennuksissa. Vaan päätin jäädä odottamaan josko pian saataisiin kotimaisiin kauppoihin RPHA12 ruukkua. Ja josko tuosta saisi kevään MP-messuilta hyvän messutarjouksen. Nykyisellä RPHA10:llä alkaa olla sen verran ikää että tuo taitaa päästä eläkkeelle.
Nyt kun tuo ratakärpänenkin taisi päästä puraisemaan niin harkinnassa on myös yksiosaisen nahkapuvun hankinta. Sitä on kait tullut sen verran vanhaksi että sitä on alkanut pelkäämään asvaltti-ihottumaa. Jotenkin sitä tuli vain miettineeksi tuon KymiRingin ratapäivän jälkeen että kuinka kauan tuo housuja ja takkia yhdistävä vetoketju kestää jos asvaltilla liukuu vaikkapa 200km/h selällään. Että sikäli... Ehkä sitä tulee yksiosaiseen pukuun sijoitettua tässä talven aikana mikäli, jälleen kerran, hyvä tarjous osuu kohdalle.
Vaan ei kai tässä taas tällä erää muuta. Palataan viimeistään viikon päästä asiaan. Ellei viikonlopun Motegin MotoGP-osakilpailusta herää jotain erityistä kommentoitavaa. Viime viikonlopun Buddh:n osakilpailusta olisi ehkä voinut tuoreeltaan kommenttia kirjoittaakin. Tuo rata vaikutti, vaikkakin mielenkiintoiselta, vähän huonosti rakennetulta. Pitää vielä varmaan ottaa vertailua tuohon Motegin rataan videokuvasta mutta kovin pomppuiselta tuo Buddh paikoin näytti. Isoimman rytinän aiheutti kuitenkin kilpailijat itse.
Kiitos ja anteeks,
Toni Kaskela
Ps. Unohtui taannoin mainita mutta tällä blogillahan olisi tuossa ollut ihan juhlan paikka, kirjoituksen #200 kohdalla.
Pps. Laittakaa YouTube-kanava seurantaan ja tilaukseen. Sinnekin tulee myös talven aikana uutta videota. Ei nyt viikottain mutta koitetaan talven aikana saada video per kuukausi.