Paluu elävien kirjoihin

No huhhuh, johan oli viikonloppu. Olihan tuossa ollut ilmoilla jo pieniä vilustumisen merkkejä mutta suoraan sanottuna en osannut odottaa mitä tuleman piti. Viime viikon torstaina alkoi iltasella oudot lihassäryt yläselässä ja perjantai aamuna olikin sen verran lämpöä ja nuo lihassärytkin levinneet että ilmoitin töihin olevani poissa tuon perjantain. Pian tuon esimiehelle suunnatun puhelun jälkeen äijästä ilmeisesti sitten napsahtikin ylikuumenemissuoja joka pimensi latvatähden käytännössä koko viikonlopuksi. Hereillä olin välissä lyhyitä pätkiä joiden aikana mittailin kuumetta, nautin nesteitä ja varmistin käsituntumalla etten ole laskenut alleni. Kuumetta oli parhaimmillaan ~40C.

Koronatestikin tuli tehtyä pariin kertaan, iso-K ei osunut kohdalle vaan kyseessä oli luultavasti samaan aikaan jylläävä influenssa. Eilinen maanantai oli tautitilanteen kannalta jo huomattavasti parempi vaikkakin syömättömyydestä ja pitkäkestoisesta korkeasta kuumeesta johtuen olo olikin vielä varsin heikko. Eikä sitä ihan tätä kirjoittaessa voi vielä kehua että täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa olisin vieläkään. Täysissä sielunvoimissa jos koskaan olen ollutkaan.

Noh, ehkä tämä tästä. Viikonlopulle oli kyllä ihan muita suunnitelmia kuin täristä horkassa peittojen alla ja ensi viikonlopulle osuvan jouluaaton ja sitä seuraavalle viikonlopulle osuvan uudenvuoden vuoksi nuo suunnitelmat saavat nyt sitten odottaa näköjään tulevaa vuotta. Onneksi talvea on vielä jäljellä niin ehtii nuo suunnitelmat toteuttaa, eli tuon pyörän huollon. Pikkuhiljaahan tuosta on katteita riisuttu ja pyörä alkaisi olla riisuttuna siihen kuosiin että huoltoa voisi vaikka alkaa toteuttamaankin niin ehtisi varmasti, ehkä, saamaan tuon pyörän takaisin nippuunkin kun lämmin kevätasvaltti alkaa taas polttaa jalkojen alla.

Tässäpä sitä taas päivityksen tynkää. Pitää pikkuhiljaa lähteä tuonne töihin toipumaan taudin jälkitiloista.

Kiitos ja anteeks,
Toni Kaskela

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Nyt kun itsenäisyyspäivä alkaa lähestyä loppuaan, ajattelin tähän väliin vielä nopeasti avata ajatuksiani itsenäisyydestä. Niin ja toki onnitella vielä 106-vuotiasta Suomea! Oma itsenäisyyspäivä on vierähtänyt perinteitä noudattaen Tuntematonta sotilasta, paraatia ja linnanjuhlia katsellessa. En itse jaksanut tällä kertaa katsoa Edvin Laineen versiota joka televisiosta esitettiin vaan valitsin YLE Areenasta Rauni Mollbergin ohjauksen joka mielestäni on jäänyt kovin vähälle televisiossa. Toki tuo tänä vuonna esitettiin mutta jo maanantaina ja myöhään illalla.

Itsenäinen Suomi on minulle tärkeä ja puolustamisen arvoinen asia vaikka omana elinaikanani tuota instituutiota onkin murennettu sisältäpäin, omien poliitikkojemme toimesta. Olen kiitollinen ja kunnioitan kaikkia sotiemme veteraaneja jotka takasivat meille itsenäisyyden ja siksi suhtaudun myös itsenäisyyspäivään hartaudella. Siksi tämä päivityskin tulee vasta näin itsenäisyyspäivän jo ollessa lopuillaan. Itsenäisyyspäivä on minulle myös se päivä josta joulun odotus todella alkaa.

Tässä kotimaamme merkkipäivää viettäessä tulin ajatelleeksi myös sitä että miksi veteraaneista puhutaan vain itsenäisyyspäivänä. Muina aikoina nuo kansamme sankarit sivuutetaan käytännössä kokonaan. Veteraaneja on jäljellä enää vähän, rivien käydessä harvemmaksi koko ajan. Miksi he saavat ansaitsemaansa arvostusta käytännössä vain yhtenä päivänä vuodessa? Entä olemmeko kenties saamassa lähivuosina uuden veteraanien sukupolven? Mikä heidän arvostuksensa tulisi olemaan?

Niin tai näin. Tätä maata kannattaa puolustaa. Joskus sitä miettii että mitä esi-isämme oikein ajattelivat kun tänne jääkauden jälkeen asettuivat mutta siihen perään Suomen luonto lyö vasten kasvoja ne kauneimmat puolensa. Pakkasesta huolimatta kauniit aurinkoiset talvipäivät, kevään lämmön ja pitenevät illat, Lempeän ja vehreän kesän sekä upeassa väriloistossa hehkuvan syksyn. Ei se oikeastaan ole ihme että tänne on asetuttu. Nyt pitkästä aikaa kun takana on taas ajokausi, täytyy myöntää että jokainen ajolenkki oli pelkkää rakkautta kotimaan maisemiin.

En päätä tätä kirjoitusta perinteiseen allekirjoitukseeni vaan itsenäisyyspäivän päätteeksi haluan kiittää, vielä kun voin, sotiemme veteraaneja. Kiitos.

Lakki päästä! Lepo,

Toni Kaskela