Itsenäinen Suomi on minulle tärkeä ja puolustamisen arvoinen asia vaikka omana elinaikanani tuota instituutiota onkin murennettu sisältäpäin, omien poliitikkojemme toimesta. Olen kiitollinen ja kunnioitan kaikkia sotiemme veteraaneja jotka takasivat meille itsenäisyyden ja siksi suhtaudun myös itsenäisyyspäivään hartaudella. Siksi tämä päivityskin tulee vasta näin itsenäisyyspäivän jo ollessa lopuillaan. Itsenäisyyspäivä on minulle myös se päivä josta joulun odotus todella alkaa.
Tässä kotimaamme merkkipäivää viettäessä tulin ajatelleeksi myös sitä että miksi veteraaneista puhutaan vain itsenäisyyspäivänä. Muina aikoina nuo kansamme sankarit sivuutetaan käytännössä kokonaan. Veteraaneja on jäljellä enää vähän, rivien käydessä harvemmaksi koko ajan. Miksi he saavat ansaitsemaansa arvostusta käytännössä vain yhtenä päivänä vuodessa? Entä olemmeko kenties saamassa lähivuosina uuden veteraanien sukupolven? Mikä heidän arvostuksensa tulisi olemaan?
Niin tai näin. Tätä maata kannattaa puolustaa. Joskus sitä miettii että mitä esi-isämme oikein ajattelivat kun tänne jääkauden jälkeen asettuivat mutta siihen perään Suomen luonto lyö vasten kasvoja ne kauneimmat puolensa. Pakkasesta huolimatta kauniit aurinkoiset talvipäivät, kevään lämmön ja pitenevät illat, Lempeän ja vehreän kesän sekä upeassa väriloistossa hehkuvan syksyn. Ei se oikeastaan ole ihme että tänne on asetuttu. Nyt pitkästä aikaa kun takana on taas ajokausi, täytyy myöntää että jokainen ajolenkki oli pelkkää rakkautta kotimaan maisemiin.
En päätä tätä kirjoitusta perinteiseen allekirjoitukseeni vaan itsenäisyyspäivän päätteeksi haluan kiittää, vielä kun voin, sotiemme veteraaneja. Kiitos.
Lakki päästä! Lepo,
Toni Kaskela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi